Kulttuuri

Loimaan seutukunta muodostaa ainutlaatuisen jokilaaksojen verkoston. Taajamien ja perinnemaisemien väliin sijoittuvat persoonalliset kaupunki- ja kyläkeskukset, joiden monimuotoinen kulttuuri on syntynyt varsinaissuomalaisesta hengestä.
Loimaan seutukunnan kulttuurin tekijät muodostavat kirjavan ammattikunnan yksityisyrittäjistä julkisen organisaation henkilöstöön.
Seutukunnallinen kulttuuritoimi (SEKU) on alueen kaupungin ja kuntien kulttuurityöntekijöiden muodostama epävirallinen yhteistyöverkosto.
Tavoitteena on tuoda esille oman alueen kulttuurilliset voimavarat kaikkien hyödyksi.
Aura
Taiteilija Toivo Anttilan teki vuonna 2001 testamenttilahjoituksen Auran kunnalle. Koko Anttilan taiteellinen tuotanto siirtyi Auran kunnan omistukseen. Yli tuhat valokuvaa, maalauksia, piirustuksia, grafiikanlehtiä, muutama veistos, ex libris-kokoelma ja mittava määrä kaitafilmejä.
Kulttuurisihteerin tehtäviä hoitaa Marjaana Tamminen.
Lisätietoa
Koski Tl
Kunnan taholta kulttuuripalveluja järjestää kulttuurilautakunta.
Kunnassa sijaitsee professori, kuvanveistäjä Yrjö Liipolan taidekokoelma, joka käsittää hänen tuotannostaan noin 180 teosta. Esillä on paljolti teosten pienoismalleja, sekä lisäksi taiteilijan kulttuurikodin harvinaisuuksia.
Vuonna 2001 kunta sai merkittävän taidelahjoituksen, kun professori, taidemaalari, taidegraafikko Olavi Hurmerinta lahjoitti kokonaisuudessaan hallussaan olleen tuotantonsa Kosken Tl kunnalle. Lahjoitus käsittää tuhansia teoksia mm. kaikki hänen Eino-Olli nimimerkillä piirtämänsä pilapiirrosten originaalit, grafiikkaa, kymmeniä maalauksia sekä suuri kokoelma taidekirjoja. Pieni osa teoksista on esillä kirjaston tiloissa.
Kunnan taholta kulttuuripalveluja järjestää kulttuurilautakunta.
Lisätietoa
Loimaa
Loimaan kulttuuritoimi ylläpitää Alpo Jaakolan patsaspuistoa, jossa järjestetään kesäisin Alpo Jaakolan taiteen näyttely ja vierailevien taitelijoiden näyttelyjä.
Patsaspuiston vieressä olevassa Kuivurigalleriassa järjestetään kesäisin taidenäyttelyjä. Loimaan taidemuseo
Marttila
Kulttuuritoimi järjestää erilaisia tilaisuuksia, retkiä ja tapahtumia, joista saa tietoja kirjastonhoitajalta tai tapahtumakalenterista.
Kulttuuritoimen tehtäviä hoitaa Marttilassa kulttuurilautakunta. Lautakunnan sihteeri, kirjastonhoitaja Taina Jurttila-Nurminen on tavattavissa kirjastossa kirjaston aukioloaikoina.
Yhteystiedot: puh. (02) 484 5342 tai 044 084 5342, sähköposti kirjasto@marttila.fi
Lisätietoa
Oripää
Viljo Syrjämä, monipuolinen taiteilija
Viljo Syrjämä syntyi Kainuussa 1914 papin poikana. Syrjämä kävi Turun piirustuskoulua, jonka jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Vuosina 1933-38 Syrjämä opiskeli Suomen Taideakatemiassa. Vuonna 1949 hänestä tuli Oripään-Pöytyän kunnallisen keskikoulun piirustuksenopettaja, ja tässä virassa hän työskenteli aina eläkkeelle siirtymiseensä asti. Opettamisen ohella Syrjämä keskittyi oman taiteen tekemiseen. Parhaiten Syrjämä tunnetaan maisemamaalauksistaan, mutta hän oli myös taitava graafikko, ja nuoruudessaan hän keskittyi kuvanveistoon. Oripään hautausmaan sankarihautojen muistomerkki on Syrjämän tekemä. Syrjämän taiteilijakoti on avoinna kesäisin ja sopimuksen mukaan.
Kirjastonjohtaja hoitaa kulttuuritoimen tehtäviä Oripäässä. Yhteystiedot: 0400 215 582, sähköposti kirjasto@oripaa.fi.
Oripäässä järjestetään joka toinen kesä Kotiseutupäivät. Ne vuorottelevat OKRA-näyttelyn kanssa. Vuonna 2010 on OKRA:n vuoro. Se pidetään 8-11.7. Oripään lentokentällä.
Pöytyä
Akateemikko Wäinö Aaltonen (1894-1966) syntyi Karinaisissa räätälin poikana. Aaltosen asuinpaikan muistomerkki "Oma kuva" elävöittää Kyrön keskustaajamaa muistuttaen suomalaisten yhteisestä kulttuurihistoriallisesta perinnöstä, jossa Aaltosella on oma, kiistaton asemansa.
Suomalaisuus pyrkimyksistään tunnettu Johannes Linnankoski (1869-1913) asettui vuosisadan vaihteessa Karinaisiin valmistelemaan romaanihankkeitaan. Linnankosken muistolaatan löytää ns. Hankomäen talon seinästä Vähä-Ollilan tiehaarasta.
Kuvanveistäjä Aarre Aaltonen (1889-1980) syntyi Pöytyällä. Kesällä Museopappilassa on esillä hänen töitä. Vuonna 2009 tulee kuluneeksi 120 vuotta Aarre Alku Aatami Aaltosen syntymästä.
Kuvataitelija Vihtori Ylisen (1879-1953) syntyi Yläneellä 130 vuotta sitten. Ylinen on tunnettu mm. koulutauluistaan.
Kaarle Wärri (1812–1923) oli suomalainen talonpoika, valtiopäivämies.
Kulttuuritoimen tehtäviä hoitaa kulttuurisihteeri Taina Myllynen, puh. (02) 481 0303.
Tarvasjoki
Kulttuuritoimen tehtäviä hoitaa vapaa-aikasihteeri Helinä Nuutinen puh. (02) 484 3761. Lisätietoja Tarvasjoen kunnan kulttuuri- ja museopalvelut sivuilta sekä kunnan tapahtumakalenterista.
Lisätietoa