Asukastoiminta
Kauhanojan kyläyhdistys ry
(Loimaa)
Kauhanoja, yksi Loimaan kunnan viidestä kulmakunnasta, on pitäjän kaakkoisosassa Hämeen rajalla. Kyläyhdistys järjestää monenlaisia tapahtumia asukkaille, mm. tansseja. Lieskiven pajassa, joka on nykyisin museo, vietetään vuosittain heinäkuun toisena sunnuntaina pajapäivää.
Peltoisten alueen kyläyhdistys ry (Loimaa)
Peltoisten alue rajoittuu rautatien (itäpuoli) ja Loimijoen väliseen alueeseen. Alueelle perustettiin kylän yhteistyötä edistävä yhdistys vuonna 1990. Yhdistys laati säännöt vasta vuonna 1998 ja sai nimen Peltoisten alueen kyläyhdistys. Yhdistyksen tärkein tehtävä on alueensa asukkaiden viihtyvyyden lisääminen.
Yhdistys järjestää mm. yhteisiä tilaisuuksia, juhlia ja matkoja. Suurin tapahtuma alueella on joka vuosi järjestettävät Rompepäivät, elokuun ensimmäisenä lauantaina. Lisäksi joka neljäs vuosi järjestetään Vanhantorin-päivä, elämää Loimaan vanhalla torilla 1920-luvulla.

Virttaan seudun kyläyhdistys (Loimaa)
Virttaan seudun kyläyhdistyksen perustamisen lähtökohtana oli "Eloa ja iloa Virttaan kylään". Yhdistyksen toiminta on ollut vilkasta keväästä -96 lähtien. Tapahtumien lisäksi yhdistys on järjestänyt erilaisia tempauksia, kuten Virttaan ympäripyöräily, tanssimatkat, naamiaiset, iltakirkko, itsenäisyyspäivän juhlat, metsäkirkko ja nuotioillat. 
Virttaan kylätoimisto, joka on perustettu palvelemaan kylää, on rakennettu kyläyhdistyksen voimin. Toimiston tehtävänä on kerätä, käsitellä ja luovuttaa tietoa. Kylätoimistossa ovat nykyaikaiset kokoustilat, toimistokoneet ja tietoverkkoyhteydet kyläläisten käytettävissä.
Muita kyläyhdistyksiä
Haverin kylätoimikunta (Pöytyä)
Heikolan kyläseura (Marttila)
Kojonkulman kyläyhdistys (Loimaa)
Marttilan Nuorisoseura ry (Ollilan kylä, Marttila)
Metsämaan kyläyhdistys ry (Loimaa)
Niinijoen seudun kyläyhdistys ry (Loimaa)
Tarvasjoen omakotiyhdistys ry.
Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry (Pöytyä)
Uudenkartanon kyläyhdistys ry (Pöytyä)
Kaikki seutukunnan kylät excel-taulukossa